Tässä blogissa Tico Anttonen toteuttaa itseään ja pohtii maailmaa ympärillään. Mielipiteet ovat takuulla Ticon omia ja vastuu lukijalla.

Kirjoittaja on vuonna 1975 syntynyt yrittäjä-dj-juontaja-teknikko, jota kuultiin radiojuontajana kesään 2006 saakka ja siitä eteenpäin mies on pyörittänyt omaa tapahtumatekniikkaa ja -tuotantoa toteuttavaa yritystä sekä tehnyt dj-keikkoja.


sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Tervetuloa blogiini

Olen suunnitellut oman blogin avaamista jo todella pitkään. Profiili on ollut olemassa jo vuodesta 2011, mutta aina sitä aloitusta on siirretty milloin mistäkin syystä. Nyt ollaan alkukesässä 2016 ja tervetuloteksti on jo tekeillä. Nythän tämä on pakko aloittaa kun tekstiä on tuotettu jo kolme riviä.

Mistä sitten täällä aion kertoa? Hyvin pitkälti työstäni ja siihen liittyvistä asioista. Yritykseni toimenkuva on laaja dj-töistä äänentoisto- ja valotekniikan kautta juontoihin, tapahtumatuotantoon ja urheilutapahtumien medianhallintaan. Melkein siis mitä vaan. Sitä se tulee olemaan täälläkin. Melkein mitä vaan.

Tervetuloa mukaan!

-Tico-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti